Lausunnot maastosta ja radoista
Fin5-suunnistusviikolla käytössä on viisi eri kilpailumaastoa, vaikka koko viikko suunnistetaankin yhdessä kilpailukeskuksessa. Vain aivan viimeisillä rastiväleillä kuljetaan osittain samoja alueita, mutta rastien sijoittelulla ehkäistään se, että jouduttaisiin tallaamaan samoja jalanjälkiä päivästä toiseen. Maaliin saavutaan kolmesta eri pääsuunnasta. Joka päivä on käytössä uusi kartta.
Myös maastotyyppi muuttuu viikon mittaan: korkeuserot hieman kasvavat ja pienipiirteisten alueiden osuus lisääntyy. Koko viikon ajan maastot ovat hyväkulkuisempia, kuin mihin Fin5:llä muutamina lähivuosina on totuttu.
Oheisten linkkien takana on erillinen lausunto kultakin valvojalta ja ratamestarilta. Ratamestarityön päivävastuut on jaettu kolmelle henkilölle, mikä näkyy myös ratojen vaihtelevuudessa. Kullakin ratamestarilla on oma tapansa tehdä ratoja. Tämän lisäksi vaihtelua tuo kilpailumatkojen vaihtuminen. Viikon aikana suunnistetaan kaksi keskimatkaa ja kolme pitkää matkaa.
Lasten ratojen ratamestari kertoo alimman linkin takana niistä ajatuksista, joita hänellä on ollut lasten ratoja laatiessaan.








